Vuoden nuori kihara
Vuoden Nuori Kihara -palkinto on jaettu vuodesta 2008 lähtien, ja siitä voivat kilpailla kilpailukautena korkeintaan kaksi vuotta täyttävät suomalaisten omistuksessa olevat kiharat. Koiran omistajan, tai ainakin yhden heistä, tulee olla Kiharakerho ry:n jäsen kilpailukautena.
Vuosittain julkaistaan kymmenen parhaan koiran pisteet, jotka lasketaan vuosittain kaudelta 1.1-31.12. Palkinto luovutetaan kerhon vuosikokouksessa.
Kuukausittain kymmenen sen hetken parasta koiraa päivitetään pisteineen Kiharakerhon internetsivuille (http://www.kiharakerho.net). Jos lasketuissa pisteissä on virheitä, tulee koiran omistajan korjata nämä osoitteeseen vuodenkihara(at)kiharakerho.net. Pisteet tulee tarkistaa viimeistään 15.1. Tämän jälkeen pisteistä ei voi valittaa.
Viisi parasta tulosta kustakin lajista huomioidaan. Kaikkien näyttelyiden ja kokeiden tulee olla virallisia Suomessa järjestettyjä tapahtumia pois lukien Kiharakerhon omat mestaruustapahtumat.
Osallistuakseen Vuoden Nuori Kihara -kilpailuun koiralla tulee olla tuloksia vähintään kahdesta lajista.
Mikäli kaksi tai useampi koira päätyy tasapisteisiin, ratkaisee ensin lajien määrä (enemmän lajeja harrastanut voittaa), sitten ikä (nuorempi koira voittaa) ja lopulta arpa.
Pisteet lasketaan seuraavasti:
Näyttelyt
Sijoitus | Pisteet |
---|---|
ROP | 8 |
VSP | 6 |
RYP-1 | 13 |
RYP-2 | 12 |
RYP-3 | 11 |
RYP-4 | 10 |
BIS-1 | 20 |
BIS-2 | 18 |
BIS-3 | 16 |
BIS-4 | 15 |
Sijoitus, mikäli esitettyjä koiria on ollut vähintään kahdeksan | Pisteet |
---|---|
PU2/PN2 | 5 |
PU3/PN3 | 4 |
PU4/PN4 | 3 |
Sijoitus Kiharakerhon erikoisnäyttelyssä | Pisteet |
---|---|
ROP | 20 |
VSP | 18 |
PU2/PN2 | 16 |
PU3/PN3 | 12 |
PU4/PN4 | 8 |
Näyttelypisteiden laskussa huomioitava:
- Pistelasku on sama kaikissa näyttelyissä tyypistä riippumatta poislukien erikoisnäyttely, joka on pisteytetty erikseen
- Näyttelyissä, joissa on esitetty vähintään kahdeksan koiraa, saa pisteitä myös PU/PN-sijoituksista
- Koiramäärän laskennassa ei huomioida pentuja
- Koiran paras tulos määrää pisteet (pisteitä ei lasketa yhteen)
- SNJ:n päänäyttelyssä pisteet lasketaan kuten tavallisessa näyttelyssä, mutta BIS-kilpailussa pisteet määräytyvät RYP-pisteiden mukaisesti (BIS-1 = RYP-1 jne.)
NOU
Noutajien taipumuskoe | Pisteet |
---|---|
NOU-1 | 5 |
NOME-B
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO-1 | 10 |
ALO-2 | 8 |
ALO-3 | 6 |
AVO-1 | 15 |
AVO-2 | 13 |
AVO-3 | 11 |
VOI-1 | 20 |
VOI-2 | 18 |
VOI-3 | 16 |
Kiharamestaruus ja kokeen alokasluokka | Lisäpisteet |
---|---|
1. tai 2. tai 3. palkinto | 2 |
Nome-B-pisteiden laskussa huomioitava:
Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että Kiharamestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa
NOWT
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO-1 | 10 |
ALO-2 | 8 |
ALO-3 | 6 |
AVO-1 | 15 |
AVO-2 | 13 |
AVO-3 | 11 |
VOI-1 | 20 |
VOI-2 | 18 |
VOI-3 | 16 |
NOME-A
Tulos | Pisteet |
---|---|
A-1 | 20 |
A-2 | 18 |
A-3 | 16 |
NOME-KV
Tulos | Pisteet |
---|---|
A-1 (excellent) | 20 |
A-2 (very good) | 18 |
A-3 (good) | 16 |
NKM
Käytännön metsästyskoe | Lisäpisteet |
---|---|
NKM-1 | 10 |
MEJÄ
Tulos | Pisteet |
---|---|
AVO-1 | 10 |
AVO-2 | 8 |
AVO-3 | 6 |
VOI-1 | 20 |
VOI-2 | 18 |
VOI-3 | 16 |
Mejä-mestaruuskoe | Lisäpisteet |
---|---|
1. tai 2. tai 3. palkinto | 2 |
Mejä-pisteiden laskussa huomioitava:
Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että Mejä-mestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa
VAHI
Tulos | Pisteet |
---|---|
Hyväksytty | 20 |
HIRV-J
Tulos | Pisteet |
---|---|
Hyväksytty | 8 |
TOKO
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO-1 | 5 |
ALO-2 | 4 |
ALO-3 | 3 |
AVO-1 | 10 |
AVO-2 | 8 |
AVO-3 | 6 |
VOI-1 | 15 |
VOI-2 | 13 |
VOI-3 | 11 |
EVL-1 | 20 |
EVL-2 | 18 |
EVL-3 | 16 |
RALLY-TOKO
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO hyväksytty ja sijoitus 1. | 5 |
ALO hyväksytty ja sijoitus 2. | 4 |
ALO hyväksytty ja sijoitus 3. | 3 |
ALO hyväksytty, ei sijoitusta | 2 |
AVO hyväksytty ja sijoitus 1. | 10 |
AVO hyväksytty ja sijoitus 2. | 8 |
AVO hyväksytty ja sijoitus 3. | 6 |
AVO hyväksytty, ei sijoitusta | 4 |
VOI hyväksytty ja sijoitus 1. | 15 |
VOI hyväksytty ja sijoitus 2. | 13 |
VOI hyväksytty ja sijoitus 3. | 11 |
VOI hyväksytty, ei sijoitusta | 6 |
MES hyväksytty ja sijoitus 1. | 20 |
MES hyväksytty ja sijoitus 2. | 18 |
MES hyväksytty ja sijoitus 3. | 16 |
MES hyväksytty, ei sijoitusta | 8 |
PAKK
Palveluskoirien käyttäytymiskoe (BH) | Pisteet |
---|---|
PAKK-1 | 5 |
PK
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO-1 | 10 |
ALO-2 | 8 |
ALO-3 | 6 |
AVO-1 | 15 |
AVO-2 | 13 |
AVO-3 | 11 |
VOI-1 | 20 |
VOI-2 | 18 |
VOI-3 | 16 |
PK (Erikoisjälkikoe)
Tulos | Pisteet |
---|---|
AVO-1 (1-luokka) | 10 |
AVO-2 (1-luokka) | 8 |
AVO-3 (1-luokka) | 6 |
VOI-1 (2-luokka) | 20 |
VOI-2 (2-luokka) | 18 |
VOI-3 (2-luokka) | 16 |
SOVE
Soveltuvuuskoe | Pisteet |
---|---|
SOVE-1 | 5 |
VEPE
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO-1 | 10 |
ALO-2 | 8 |
ALO-3 | 6 |
AVO-1 | 15 |
AVO-2 | 13 |
AVO-3 | 11 |
VOI-1 | 20 |
VOI-2 | 18 |
VOI-3 | 16 |
Agility
Tulos | Pisteet |
---|---|
I 0 | 5 |
I =< 5 | 4 |
I =< 10 | 3 |
II 0 + sijoitus | 12 |
II 0 | 10 |
II =< 5 | 8 |
II =< 10 | 6 |
III 0 + voitto | 20 |
III 0 | 18 |
III =< 5 | 16 |
III =< 10 | 14 |
Games: Gambler ja Snooker
Merkitsevä tulos on määritelty lajien virallisissa laji- ja kilpailuohjeissa.
Tulos | Pisteet |
---|---|
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1. | 5 |
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2. | 4 |
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3. | 3 |
1. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta | 2 |
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1. | 12 |
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2. | 10 |
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3. | 8 |
2. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta | 6 |
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1. | 20 |
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2. | 18 |
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3. | 16 |
3. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta | 14 |
KOIRATANSSI
Tulos | Pisteet |
---|---|
ALO erinomainen | 10 |
ALO erittäin hyvä | 8 |
ALO hyvä | 6 |
AVO erinomainen | 15 |
AVO erittäin hyvä | 13 |
AVO hyvä | 11 |
VOI erinomainen | 20 |
VOI erittäin hyvä | 18 |
VOI hyvä | 16 |
NW
Noseworkissä on kolme tasoa: 1. lk, 2. lk ja 3. luokka. Tulos on joko hyväksytty tai hylätty. Hyväksyttyyn tulokseen koiran tulee löytää kaikki kokeen hajut ja saada täydet 100 pistettä. Kuitenkin, hyväksyttyyn tulokseen hyväksytään max. -3 virhepistettä jotka lasketaan erikseen.
Tulos | Pisteet |
---|---|
1. lk 100 pst ei virhepisteitä | 10 |
1. lk 100 pst virhepisteet -1 | 8 |
1. lk 100 pst virhepisteet -2 | 6 |
1. lk 100 pst virhepisteet -3 | 4 |
2. lk 100 pst ei virhepisteitä | 15 |
2. lk 100 pst virhepisteet -1 | 13 |
2. lk 100 pst virhepisteet -2 | 11 |
2. lk 100 pst virhepisteet -3 | 6 |
3. lk 100 pst ei virhepisteitä | 20 |
3. lk 100 pst virhepisteet -1 | 18 |
3. lk 100 pst virhepisteet -2 | 16 |
3. lk 100 pst virhepisteet -3 | 8 |
VALJAKKOHIIHTO
Tulos | Pisteet |
---|---|
Hyväksytty ja 1. sija | 15 |
Hyväksytty ja 2. sija | 13 |
Hyväksytty ja 3. sija | 11 |
Hyväksytty, ei sijoitusta | 6 |
Hyväksytty ja 1. sija SM-kilpailussa | 20 |
Hyväksytty ja 2. sija SM-kilpailussa | 18 |
Hyväksytty ja 3. sija SM-kilpailussa | 16 |
Hyväksytty, ei sijoitusta SM-kilpailussa | 11 |
LTE
Luonnetesti | Pisteet |
---|---|
LTE-1 | 5 |
MH
Luonnekuvaus | Pisteet |
---|---|
Hyväksytty | 5 |