25.5.2025 Seuraamiskoulutuspäivä

kuva: Sanna Sierilä

Seuraaminen on oleellinen taito monessa eri koiraharrastuslajissa. Treenipäivä antaa käytännön eväitä seuraamisen harjoitteluun niin nomeen, tokoon, rallytokoon kuin pk-lajeihin. Webinaarissa käydään ensin läpi teoriassa, minkälaista osaamista varma, sujuva ja iloinen seuraaminen sisältää. Tarkoituksena on, että koulutuspäivään osallistuvat ohjaajat osallistuvat webinaariin, jotta käytännön koulutuspäivässä ehditään keskittyä pääasiassa harjoituksiin. Webinaarissa käydään läpi eri tapoja kouluttaa seuraamista. 

Kouluttajat ovat harrastaneet useita eri lajeja lajeja omien kiharakarvaisten noutajiensa kanssa. He kaikki ovat kouluttaneet kiharansa käyttövalioiksi palveluskoirakokeissa, joiden tottelevaisuusosiossa seuraaminen on keskeisessä roolissa.

Koulutuspäivä sopii kaiken ikäisille ja tasoisille koirakoille. Keskeisessä roolissa päivän aikana on oman koiran kouluttamisen lisäksi muiden treenien seuraaminen. Tavoitteena on, että ohjaajat saavat vinkkejä jatkoon seuraamisen harjoitteluun. Tämän vuoksi muiden treenien seuraaminen on oleellinen osa koulutuspäivää.

Paikka: Kauppakeskus Tuulosen piha-alue, Tuulos, Hämeenlinna 

Aika: ti 20.5.2025 klo 18.30 - 20.30 (webinaari) ja su 25.5.2025 klo 10-14 (koulutuspäivä)

Kouluttajat: Tiia Luomanen, Katri Vuori ja Outi Haula

Ilmoittautuminen: 30.4.2025 mennessä alla olevalla lomakkeella.

Ilmoittautumismaksu: Kiharakerhon jäsenille 28€ / koirakko, kuunteluoppilaana 15€ (sis. koulutuspäivän ja webinaarin). Osallistumismaksu pelkkään webinaariin 10€ / henkilö (Kiharakerhon jäsenet), 20€ ei-jäsenille. 

Ilmoittautumismaksu maksetaan Kiharakerhon tilille FI61 5319 0420 1323 05 viitteellä 2118. Lisää maksukuitti ilmoittautumisen yhteyteen.

Tuuloksessa pidettävän koulutuspäivän lisäksi kokonaisuuteen kuuluu webinaari tiistaina 20.5.2025 klo 18.30 - 20.30. Webinaarissa käydään esimerkkien avulla läpi eri tapoja opettaa seuraamista, ja se pohjustaa varsinaista koulutuspäivää. 

 

Mikäli nartullasi on juoksu koulutuspäivän aikaan, ilmoitathan siitä. Juoksunartut treenaavat viimeisenä, jolloin saamme kaikille onnistuneet treenit.

Huomaa, että koulutuspäivän kanssa samassa paikassa järjestetään kiharakarvaisten noutajien erikoisnäyttely päivää aiemmin!

Tiedustelut: Maija Päivärinta, puh. 040 581 0255, maija.paivarinta _at_ gmail.com, Satu Fredriksson, puh. 040 5787897, fredriksson.satu _at_ gmail.com 

 

Ilmoittautuminen seuraamispäivään

*
*
*
*
*

Tiedoston maksimikoko on 10 Mt.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.